Levyarviot – Elisa Laiho

ILKKA JA POHJALAINEN 2.12.2019 / Juha Seitz

Lempeän paisteen ajatelmia

Kuvateksti: Elisa Laiho on laulaja-lauluntekijä, joka ei pelkää avata syviä tuntemuksia

Elisa Laiho: Kaunista valoa (omakustanne)

"Elisa Laiho on trubaduuri, joka luottaa omaan ääneensä ja tyyliinsä. Muusikon rustaamissa kappaleissa pohdiskellaan elämisen vivahteita rakkaudessa kasvamisen kautta.

Laihon toinen sooloalbumi Kaunista valoa luovii simppelin oloisessa arkiromantiikassa. Laulelman ja popin väreissä kimmeltävät sävelet tuntuvat kuulailta, mikä tekee kokonaisuudesta lempeän. Helposti lähestyttävä teos kutsuu luokseen lämpimällä halauksella.

Muun muassa Samuli Edelmannin sessioissa viihtyneen Matti Paatelman tuottama levy marinoi akustiset soinnit hienovaraisilla sähköisillä elementeillä. Elisa Laihon heleä lauluääni sulautuu sovituksiin yhtenä instrumenteista."

DESIBELI.NET 17.1.2010 / Mika Roth

Useammassakin musiikillisessa projektissa mukana ollut Elisa Laiho on suomalainen laulaja/lauluntekijä, jonka soolomusiikki kävi allekirjoittaneelle ensi kertaa tutuksi lähes vuosi sitten. Upea Kaunista valoa -sinkku on edelleen valioyksilö folkpopin saralla ja tuo lievästi surumielinen kappale saa kunnian avata myös tuoreen albumin.

Samanniminen levy on yhdentoista laulun muodostama kokonaisuus, josta on tähän mennessä ehditty lohkomaan jo neljä sinkkua. Em. Kaunista valoa ja Jälkeenpäin kulkevat sydänsurujen kohtalokkaammalla puolella, jälkimmäisen polveilevan kosketinkuvion luodessa viiltävää kontrastia samaan aikaan keveiden ja fiiliksiltään raskaiden elementtien välille. Laihon maailmassa suru ja ilo kulkevatkin usein, jos ei nyt käsi kädessä, niin ainakin sangen lähellä toisiaan, mutta sitähän ns. tavallinen elämä taitaa olla meille jokaiselle.

Sinkuista Sydän kuuntelee sijoittuu lähemmäs keveän akustista folkkia, taustojen haipuessa taustalle ja antaessa Laihon laululle enemmän tilaa. Tilaa taivaalla äityy puolestaan soundiensa kautta kohtalokkaaksi pohdinnaksi, joka alle kolmen minuutin mitassaan jää jatkuvasti eräänlaiseksi väliraidaksi. Väitän että rohkeammalla sovituksella kappaleesta olisi ollut löydettävissä rikkaampiakin jalometallisuonia, mutta toisaalta: nykyisessä muodossaan raita palvelee albumikokonaisuutta.

Sinkkujen tuolla puolen erityismaininnan ansaitsevat pienimuotoinen Totuus, joka kääntää pienuutensa väliosassa yllättäen ässäkortiksi, sekä albumin alkupuolella somalla popillaan hurmaava Pienet aiheet, jossa lauluntekijä käy sisäistä keskusteluaan. Epäilen muuten suuresti, onko liian pieniä aiheita ensinnäkään olemassa, kun populaarikulttuurin historiasta löytyy yhdestä ohimenevästä hetkestä inspiroituneita suurteoksia.

Kaunista valoa on pienistä aiheista ja tarinoista rakennettu albumi, jonka pienuus ja arkisuus ovat samaan aikaan sen merkittävin vahvuus ja heikkous. Laihon kappaleet on esitetty vähäeleisesti ja silloinkin, kun tunnemyrskyt möyryävät väkevimmillään, leimaa kaikkea eräänlainen varovaisuus.